Ruuan merkitys - polttoainetta vai iloa?
Työaikaisen ruokailun suositukset
Ruualla on päivittäisessä elämässä muuttuvia merkityksiä. Emme aina suhtaudu ruokaan samalla tavalla, riippuen monista arjen muuttuvista tekijöistä. Viime viikolla julkaistut työaikaisen ruokailun suositukset pysäyttävät miettimään, millainen merkitys ruualla on mm. työssä jaksamiseen.
Kaiken kiireen ja aikataulujen keskellä ruokailu kun saatetaan tuntea pakollisena pahana. Suorituksena, joka vain hoidetaan, jotta päästään jatkamaan muiden asioiden pariin. Mukaan on saatettu pakata evääksi "kuhan nyt vain jotain", jolla siirretään nälkää tuonnemmas.
Mutta toisiko se päivään jotain extraa, jos siihen suhtautuisikin toisin? Entä nouseeko ruuasta nautiskelun tarve esiin myöhemmin esimerkiksi iltanaposteluna?
Suhtautuminen ruokaan sekä sen vaikutus ruokasuhteeseen ja valintoihin
Toki elämään mahtuu myös hetkiä, jolloin saatamme panostaa ruokailuihin hyvinkin paljon, käyttää aikaa ja vaivaa valmistamiseen sekä nauttia ruuan rauhassa ja ilolla.
Molemmat näistä tyyleistä voivat kulkea mukana elämässä käsi kädessä, sulassa sovussa. Mikäli kuitenkin huomaat, että ruokailutilanteet ovat useimmiten vain "suoritus", voi se lisätä mielihyväsyömisen tarvetta myöhemmin ja vaikuttaa ruokasuhteeseesi.
Oletko pohtinut, miten saisit lisättyä ruokailuun hyppysellisen ruokailoa ja nautintoa? Myös niissä arkisemmissakin hetkissä.

